Vuoden Näköasiantuntijaksi on valittu Kristian Isaksen Vaasan Iris Optikosta

ISAKSEN KRISTIAN IMG_4638.jpg

Rovaniemellä kokoontui menneenä viikonloppuna reilut 50 optisen alan kotimaista ammattilaista kun Näköasiantuntija-optikkoverkoston yrittäjät, henkilökunnat ja yhteistyökumppanit järjestivät yhteisen, jo perinteeksi muodostuneen koulutusviikonlopun. Tapahtuman yksi kohokohdista oli Vuoden Näköasiantuntija –valinnan paljastus.

Ensimmäinen Vuoden Näköasiantuntija on optometristi Kristian Isaksen Vaasasta. Hän on toiminut 17 vuotta alalla ja kouluttautunut ensimmäisten joukossa mm. diagnostisten lääkeaineiden käyttäjäksi. Hän on myös todellinen kädentaitaja, joka hoitaa Iriksen pajassa mahdottomimmatkin korjaukset.

- Kristian on huippuosaaja kädentyötaidoissa ja kouluttaa itsestään aina vaan parempaa kliinisen puolen osaajaa. Avoin elämänasenne, kekseliäisyys ja ihmisläheisyys huokuu Kristianista ja tulee viemään hänet pitkälle optisen alan maailmassa, lausui Näköasiantuntijoiden hallituksen puheenjohtaja Bernd Schwenson palkintoa jakaessaan. Lisäksi hän on aina innokas oppimaan uutta ja uskaltaa myös ottaa kantaa verkoston asioihin, Schwenson jatkoi.

- Työskenteleminen Kristianin kanssa on suoranainen ilo! Hän hoitaa työnsä erittäin vastuullisesti ja ajattelee aina asiakkaan parasta. Jos Kristian ei tiedä jotain asiaa, hän näkee todella vaivaa selvittääkseen sen. Tietotekniikka, digitaalinen maailma ja uudet innovaatiot ovat hänellä hallussa, kertovat Iris Optikon yrittäjät Tuula Kamila ja Tarja Laukka. Olemme todella ylpeitä Kristianin saamasta palkinnosta!

- Olin todella häkeltynyt saamastani palkinnosta. Tulen jatkossakin palvelemaan asiakkaita parhaani mukaan tarjoamalla alan parhaita tuotteita mukavaan näkemiseen. Aion edelleen kouluttautua pysyäkseni mukana alan huimassa kehityksessä. Näköasiantuntija-verkostossa saa kollegoilta apua haastavissa tapauksissa. On suuri kunnia olla ensimmäinen Vuoden Näköasiantuntija, kiittää Kristian Isaksen.

Ensimmäistä kertaa jaetun tunnustuksen myöntää Suomen Näköasiantuntijat Oy ja valinnan teki yhtiön hallitus annettujen ehdotusten perusteella hyvää Näköasiantuntijuutta painottaen. Näköasiantuntijat on kotimaisten, yksityisten optikkoyrittäjien omistama ja perustama maanlaajuinen asiantuntijaverkosto, johon kuuluu n. 30 liikettä ympäri Suomen ja joka työllistää yhteensä reilu 80 optisen alan ammattilaista.

Näköasiantuntijoiden keskeisiä asiakaslupauksia ovat supisuomalaisuus, jatkuva palvelukehitys asiakkaan näkemisen ja silmäterveyden parhaaksi, ketjuohjauksesta riippumaton paikallinen kehysvalikoima, paikalliseen työhön perustuvat nopeat toimitukset, tutun asiakaspalvelijan hyvä palvelu, sekä paikallisen yrittäjyyden mahdollistamat joustavat aukioloajat. Näköasiantuntijat tarjoavat asiakkaille kotimaisen, aidosti paikallisen vaihtoehdon, jossa asiakkaan silmistä pidetään huolta parhaalla mahdollisella asiantuntemuksella, ja joka monilla paikkakunnilla jatkuu jo toisessa tai jopa kolmannessa yrittäjäpolvessa.